Markku Roinila / Rumba 11/2013
”Kumman hepun vuodesta 1981 jatkunut ura on ollut suomen kauneimpia. Sen tuloksena on syntynyt ajatonta, pienimuotoista popmusiikkia, jonka ytimessä on hienoja musiikillisia ja sanoituksellisia ratkaisuja. Toivottavasti tämä kokoelma ei merkitse tien katkeamista.
Heppu on ennen kaikkea kirjallista musiikkia. An Närhen sanoitukset paljastavat lukeneen miehen, joka taitaa niin arvokkaan romanttisuuden kuin pelkistetyn arkisuudenkin. Myös taso on säilynyt: uusimmat näytteet Sininen liekki ja Japaniin ovat vanhojen veroisia.
Musiikillisesti yhtye on heijastellut aikansa trendejä, mutta se on silti säilynyt raikkaana. Esimerkiksi Kesä (1987) voisi löytyä Pariisin kevään levyltä. Yksinkertaisen kuuloiset biisit kätkevät sisäänsa paitsi kimurantteja jazz-kuvioita myos Talking Heads -estetiikkaa heijastelevaa kokeellista kitarointia.
Bonuslevyn Telakka-live herättää vahvoja mielikuvia Tampereesta lokakuussa: harmaa kaupunki, johon biisit Aamuöinen kaupunki ja Sateinen rautatieasema sopivat täydellisesti.”
Ilari Tapio / Satakunnan Kansa (7.10.2013)
”Välillä unholaan vaipuneen tamperelaisviisikon kokoelma on mainio muistutus sen parhaista puolista. Ne voi tiivistää indie-iskelmäksi. Intiimien laulujen tunnelmat voi haistaa, maistaa ja nähdä. Absurdit ja ahdistavat kuvat voi kuulla. Ihmissuhteiden ihanuuden ja kurjuuden voi elää mukana.
Heppu on laulaja ja lauluntekijä Ari Närhi. Hänen kauttaan 1980-luvun Tampereella kukoistuskauttansa elänyttä kokoonpanoa sopii sovitella puuttuvaksi lenkiksi yhtäällä Pekka Strengin ja Yarin ja toisaalla Tuomari Nurmion ja näiden aikojen folkrock-trubaduurien väliin. Silti omaleimaiset melodiat, sanat ja tulkinnat erottavat Närhen muista. Pienet hölmöt kliseetkin kuuluvat kummasti asiaan.
Bonuksena 20 raidan retrospektiiviä täydentää tuoreehko konserttitaltiointi. Sateinen rautatieasema, Kesä ja Ontto mies autiomaassa paljastavat ajattoman arvonsa myös vereksinä lavaversioina.”
Antti Lähde / NRGM.FI (7.10.2013)
”Kumman Hepun kokoelman nimi vaikuttaa ensin hölmöltä nokkeloinnilta, mutta on lopulta aivan kohdallaan: tamperelaisyhtyeellä ei koskaan ollut varsinaisia hittejä, mutta ainakin ne olivat kauniita.
Missit käynnistyy itseoikeutetusti bändin tunnetuimmalla kappaleella, Meritähdellä (josta lisää tässä). Sitä seuraa 19 laulun mittainen kronologinen matka, jonka on vaikea uskoa kattavan lähes kolmekymmentä vuotta – niin vähän Ari Närhen musiikki on ajan saatossa muuttunut.
Esikoisalbumin Pankkiryöstössä (1981) on vielä postpunkin kiihkeyttä ja Minä ja hän -singlessä (1982) Orange Juicen kaltaisen romanttisen indiepopin pakahtavuutta, mutta jo vuoden 1984 ennen julkaisemattomilla äänityksillä (joista Feliz Navidadille nyökkäävä Seuraavana aamuna on erinomainen esimerkki Närhen elokuvakäsikirjoitusmaisen visuaalisista sanoituksista) soittaa seestynyt, milloin folkista ja milloin bossanovasta inspiroitunut lähes akustinen aikuispopyhtye. Sillä tiellä Kumma Heppu on edelleen, ja hyvä niin.”
Suonna Kononen / Karjalainen (1.10.2013)
”Kesän 2013 hienoimpiin keikkamuistoihin kirjaan Kumman hepun & lopunajan voidellut Helsingin Flow’ssa. KH&LV:n taiteellinen, laajalti unohdettu suomirock sai jokin aika sitten hipsterimainetta verkkolehti Nuorgamin kehuvasta artikkelista. Bändi oli Flow’lta tyylikäs kiinnitys.
Yhtyeen aktiivisuuspiikkiä alleviivaa uusi tuplakokoelma. Ykköslevyllä on parhaat palat seitsemältä albumilta ja singleiltä. Toinen levy on live Tampereen Telakalta vuodelta 2011. Missit-nimi viittaa englannin sanaleikkiin ”hits and misses”, jota on aiemmin käyttänyt kokoelmallaan Joni Mitchell. Ohimenneitähän Kumman hepun laulut monelle ovat, Sir Elwoodin hiljaisten värien versioimaa Älä itkeä ja kesäisen Radio Suomen rakastamaa Kesää lukuunottamatta. Moni muukin Ari Närhen kirjoittama laulu tekisi vaikutuksen, jos ne jossain soisivat, mystinen Meritähti, iloisesti pianoriffi n vetämänä kirmaava Minä ja hän, huumaava Tähtien tanssi, rautavaarasti kaihoileva Kulkuri.
Livelevy on meille pitkän linjan faneille iloinen yllätys. Lavalla vierailee mukana Mika Jankko-Jankovsky, yhtyeen alkuperäinen kitaristi, jonka atonaalinen soitto Ontto mies autiomaassa -kappaleella sai Klaus Järvisellekin jauhot suuhun.”
Juha Seitz / Ilkka (30.9.2013)
”Missit käy läpi Kumma Heppu & Lopunajan Voidellut -orkesterin tuotantoa vuosilta 1981–2008. Harmiton pop-turinointi heijastelee arkiromantiikkaa ja koskettavia ihmiskohtaloita, mikä sopii yhtyeen sympaattiseen olemukseen. Bonus-levyllä kuultava maaliskuun 2011 keikka Tampereen Telakalta hempeilee muiden muassa rennolla versiolla Neil Youngin Don´t Cry No Tearsista (Älä itke).”