Aihearkisto: Yleinen

Uusia vinyylijulkaisuja pe 29.4.2022: Seuraavana aamuna & Telakka ja pieni sali (28.4.2022)

SEURAAVANA AAMUNA (Ainoa Productions AOPLP2201)

”Vaikea kolmas albumi. Emme arvanneetkaan kuinka vaikea, kun aloitimme äänitykset sitä varten Finnvoxissa keväällä 1984. Ensimmäinen levymme oli saanut varsin hyvän vastaanoton, vuotta myöhemmin tehty “Taivas ja maa” vähän vaisumman.

Ilman sen kummempia paineita tavoitteena oli tehdä kolmannesta levystä – työnimenä “Seuraavana aamuna” – edellistä lähestyttävämpi ja sovituksiltaan monipuolisempi. Kosketinsoittaja Arto Piispanen oli liittynyt bändiin ja lisäsävyjä haettiin myös saksofoneista (Heikki Keskinen RIP) ja lyömäsoittimista (Upi Sorvali RIP). Tuottajana oli Pedro Hietanen, jonka kanssa olimme tehneet edellisen levyn mainioissa tunnelmissa ja halusimme jatkaa hyvin sujunutta yhteistyötä.

Äänitysten kuluessa kävi selväksi, että Johanna oli joutunut vakaviin taloudellisiin vaikeuksiin ja konkurssi näytti vääjäämättömältä. Epävarmuus levyn kohtalosta vaikutti ilmapiiriin eikä studiossa ollut ollenkaan niin hauskaa kuin edellisellä kerralla. Albumi saatiin kuitenkin valmiiksi, koelevytkin painettiin, mutta masterit jäivät Finnvoxiin studiovelkojen pantiksi eikä levyä saatu julkaistua.

Pettymys ja turhautuminen johti yhtyeen hajoamiseen ja meni kolmisen vuotta ennen kuin uusi kokoonpano saatiin aikaan ja uutta musiikkia julkaistua. Seuraavat levymme sisälsivät uusia versioita julkaisematta jääneistä lauluista.

Kun olimme kasaamassa kokoelmalevyä “Missit” vuonna 2013 halusimme mukaan pari raitaa julkaisematta jääneeltä levyltä ja se onnistuikin. Risto Hemmi tarjosi mahdollisuutta lunastaa masterin ja tartuin tilaisuuteen. Pääasiallisin motiivini silloin oli varmistaa, ettei nauhaa koskaan julkaistaisi.

Masternauha tuli uudestaan puheeksi vuonna 2020 kun Ainoa Productions oli kiinnostunut albumeidemme uudelleenjulkaisusta vinyyleinä. Ajatus vinyylijulkaisusta ei tuntunutkaan enää – ikävistä muistoista ja kasarisoundeista huolimatta – mahdottomalta. Liitimme mukaan myös 1983 tehdyn singlen “Älä itke / Syyskuu” molemmat raidat, vain “Syyskuu“ oli mukana alkuperäisessä masterissa.”

Ari Närhi / KH&LV

TELAKKA JA PIENI SALI (Ainoa Productions AOPLP2202)

”KH&LV:lla on ollut aktiivista toimintaa kolmena eri ajanjaksona: 1980-1984, 1987-1991 ja taas vuodesta 1999 alkaen. Kahdessa ensimmäisessä vaiheessa teimme paljonkin keikkoja – ennätys taisi olla noin 70 keikkaa vuonna 1982 – mutta niistä ei ole olemassa tallenteita. 2000-luvulla olemme keikkailleet vähän ja harvoin ja soittaneet yleensä vain muutaman keikan vuodessa.

Miksi siis julkaista livelevy juuri nyt?

Vuonna 2013 julkaistulla “Missit”-kokoelmalla oli bonuslevynä liveäänitys Ravintola Telakan keikalta vuodelta 2011. Ainoa Productions oli kiinnostunut julkaisemaan sen vinyylinä, mutta ehdotin että tekisimme mieluummin tuplan jossa toinen levy olisi Telakalta uusina miksauksina ja toinen Tampere-talon Pienestä salista vuodelta 2014, tämäkin keikka kun oli tullut tallennettua. Näin levyltä voitaisiin kuulla sekä hälyisessä ravintolassa että hiljaisen hartaassa konserttisalissa äänitettyä ohjelmistoamme.

Laulut muuttuvat, kun niitä soitetaan livenä. Studioalbumeilla materiaali on yleensä tuoretta. On pitänyt saada tietty määrä lauluja valmiiksi siihen mennessä kun äänitykset alkavat, mutta livenä niitä ei ole useinkaan ehditty soittaa ja sovitukset muotoutuvat äänittäessä. Nykyinen ohjelmistomme sisältää lauluja jokaiselta levyltämme. Haluan itse ajatella että monet lauluista ovat löytäneet oikean ja kypsän muotonsa vasta keikkailun myötä ja juuri näiden nimenomaisten soittajien käsissä. Kuin vaatteet tai kengät jotka tuntuvat mukavilta vasta käytön myötä. Nykyinen kokoonpano on pysynyt samanlaisena pidempään kuin mikään aikaisemmista, joten halusin myös että sen soitto tulisi mahdollisimman monipuolisesti dokumentoitua.

Tuplan avaus- ja lopetusraidat ovat lainabiisejä, joita olemme soittaneet jo vuosia encoreina: Neil Youngin “Don’t cry no tears” (Älä itke) ja Pekka Strengin “Katsele yössä”.”

Ari Närhi / KH&LV